-3°C.

Sateisen päivän jälkeen sade lakkasi ja taivas kirkastui hetkeä ennen pimeän tuloa. Syksyn värit hehkuivat kilpaa taivaanrannan kanssa.

Sopivaa sadepäivän musiikkia. Ja toki myös aurinkoisillekin hetkille.

Seitsemän.

Lumikko ja heikku muistivat blogiani. Kiitos te ihanat.

Minun on aina hirveän vaikea antaa tällaisia eteenpäin, koska tykkään niin hurjan monista eri blogeista enkä haluaisi alkaa valikoimaan vaan muutamaa. Niinpä sanon vain, että te kaikki olette ihania.

Seitsemän asiaa aion silti kertoa itsestäni.

1. Olen miettinyt viime aikoina paljon blogiani ja omaa anonymiteettiäni. Aiemmin en halunnut kertoa blogistani lähes kenellekään, halusin pitää sen ihan omana asianani. Taisin kirjoittaa blogiani yli puoli vuotta ennen kuin kukaan läheiseni sai tietää siitä. Nykyään minua ei enää haittaa, jos tästä joku tuttu sattuisi tietämään - jos joku kysyy suoraan, onko tämä minun blogini, vastaan myöntävästi. Mutta en silti halua tätä mainostaakaan. Haluan kuitenkin pitää tämän jollakin tasolla vain omana juttunani, ei tästä tarvitse kaikkien tietää. 

2. Minun on ollut aina hirveän vaikea ottaa kehuja vastaan, olipa kyse mistä asiasta tahansa. Mutta opettelen sitä koko ajan. Enää en ala selittelemään, että no tämä nyt on vain tämmöinen tai no eihän se nyt ole mitään, vaan sanon vain kiitos ja pidän selittelyt sisälläni. Välillä se on vain hurjan vaikeaa.

3. Niveleni ovat välillä kamalan kipeät. En sairasta reumaa, vaan kivut johtuvat muista syistä. Etenkin käsien nivelet kipeytyvät helposti ja sen vuoksi en voi enää neuloa ollenkaan. Se harmittaa ihan hirveästi. Vasta kokeilin neuloa lapasta. Sain neulottua pari kierrosta ja särky alkoi.

4. Pidän erilaista murteista. Minusta on ihana kuunnella, kun ihmiset puhuvat omaa murrettaan, kuinka siinä saattaa olla vivahteita usemmista eri murrealueista. Tulee aina ihanan kotoisa olo, kun kuulee puhuttavan sitä omaa murrettaan. Jos kaupassa vaikka kuulee, kuinka joku puhuu meijän kieltä, tekisi melkein hyppiä ja sanoa, että tiiäkkö mitä, me puhutaan ihan samalla tavalla.

5. Tavoitteenani on päästä eroon turhasta ostamisesta. Esimerkiksi välillä ostan vaatteita, vaikka en niitä tosiaankaan tarvitsisi. Nyt siihen on tullut loppu. Miksi laittaisin rahaa johonkin, jota ehkä saatan joskus pitää? Vaikka ostankin lähes kaikki vaatteeni kirppiksiltä eikä rahanmeno siis ole hurjaa, en silti tarvitse ylimääräisiä vaatteita. Nyt aionkin tehdä listan niistä vaatteista, joita todella tarvitsen. Ja se lista on lyhyt: hupullinen talvitakki ja yksi neuletakki sekä kunnon syyskengät. Ihan kokonaan ostamislakkoon en kuitenkaan aio alkaa - annan itselleni luvan ostaa silloin tällöin jotain tarpeellista, jos löydän. Mutta ei enää hetken mielijohteesta lähtevää ostelua.
Minjan kirjoituksen luettuani tämä päätös vain vahvistui entisestään - halpisvaateketjuihin en enää kyllä vähässä kummassa vaateostoksille mene.

6. En ole tippaakaan liikunnallinen. Enää. Lapsena pidin liikunnasta - luistelusta, hiihdosta, pesäpallosta, yleisurheilustakin. En ollut koskaan nopea enkä paras missään, mutta halusin silti aina tehdä parhaani ja osallistua kaikkeen. Sitten tuli yläasteen liikuntatunnit ja opettajan silmätikuksi joutuminen. Sinne menivät ne viimeisimmätkin rippeet liikuntainnostuksesta. Tykkään kyllä käydä lenkillä ja liikkua pyörällä paikasta toiseen, mutta siinäpä ne.

7. Olen hirveän kiitollinen kaikesta, mitä blogimaailma on tuonut minulle tullessaan. Saan lukea päivittäin ihania ja inspiroivia kirjoituksianne, katsella kauniita kuvianne, elää mukana erilaisissa elämäntilanteissa. Blogit ovat minulle henkireikä, pako kiireestä. Välillä harmittaa, ettei yksinkertaisesti ole aikaa kommentoida kaikkiin haluamiini kirjoituksiin. Ja erityisen kiitollinen olen niistä ihanista ihmisistä, joihin olen tutustunut blogien kautta. Tiedätte kyllä, keitä olette - kiitos teille.

Sunnuntain lempiasiat:
*kotipäivä
*leikekirjat
*itseleivotut sämpylät, jotka kyllä näyttivät enemmän littaantuneilta teeleiviltä
*ompeluinnostus ja sen myötä pienenevät kangaskasat
*suunnitelmat ensi viikon vapaapäiville
*ilo monesta pienestä jutusta

Toivottavasti teilläkin oli kiva päivä!

Sataa, ei sada, sataa. Pilvistä, aurinkoista, pilvistä. Oikein syksyistä, tykkään. Piti tehdä valmiiksi pari pakettia, unohduin kuitenkin katsomaan yhtä lempparielokuvistani. Huomenna on sitten askartelupäivä. Ajattelin leipoa kardemummakakun, mutta kardemumma oli loppunut. Taidan tehdä banaanikakkua. Piipahdin avojaloin parvekkeella. Tuli hirveän kylmä, varpaita alkoi palella heti. En hoksannut, että on tosiaan jo niin viileää. Piti mennä äkkiä sisälle ja laittaa jalkaan kahdet villasukat, pukeutua mummun vanhaan jättivillapaitaan ja juoda pari kupillista kuumaa mehua. Se auttoi, onneksi, nyt ei oikein olisi aikaa sairastaa flunssaa. Olisi niin paljon muutakin tekemistä. Jos huomenna ei sada, pakkaan laukkuun digijärkkärin ja filmijärkkärin ja pyöräilen kuvaamaan syksyä. Heti aamusta, silloin kun muu kaupunki vielä nukkuu.

Lempivärejäni on tänään ollut kaikkialla ympärilläni. Ruskea, harmaa, oranssi. Ne ovat värejä, joista aiemmin en niinkään pitänyt, mutta viime vuosina ne ovat ihan huomaamattani tulleet osaksi minua. Enää en osaisi olla ilman niitä.

ps. Kiitos ihanalle Niinalle ihanasta paketista!

Tiedättehän sellaisen päivän, kun herää aivan unenpöpperöisenä, mitkään asiat eivät mene oikein kunnolla perille vaan pitää kysyä liian monesti että mitä?, saa hysteerisiä ja epäsopivia naurukohtauksia, havahtuu aina välillä tuijottaneensa ensin seinää semmoiset puoli tuntia, tarttuu hihoistaan tai laukustaan kiinni oven kahvoihin ja on vähällä törmätä muun muassa lyhtypylväisiin?

Sellainen on ollut minun maanantaini. Suunnittelin lenkille lähtemistä, mutta en tiedä uskallanko. Törmäisin varmaan oikeasti siihen lyhtypylvääseen, kun päivällä vältin sen vain kymmenellä sentillä. Tai toinen vaihtoehtohan on vain istua kotona sohvalla ja odottaa, että lamppu putoaa katosta päähän. Sehän tästä vielä puuttuisi.

Näistä huolimatta on ollut ihan kiva päivä. Kalenterin kanteen löytyi vihdoin vanhasta Toastista uusi kuva peittämään alkuperäistä, tylsän rumaa kantta. On ollut mustikka-vadelmamuffinsseja, marjasoppaa, suklaata, syksyn ensimmäinen perunamuusi. Nyt pitäisi vielä suunnitella yksi synttärilahja ja muistaa käydä huomenna kirjastossa. Mikähän siinä onkin, että kirjastossa käynti unohtuu aina, vaikka siitä kulkee ohi lähes päivittäin?

Ja ehkä minä sinne lenkille uskallaudun sittenkin. Kierrän vain lyhtypylväät mahdollisimman kaukaa.

Syksyisin minussa herää erilainen keräilyvimma. Kuljen ulkona maata katsellen ja etsin niitä kauneimpia lehtiä, oksia, kaikkea mahdollista, jotka ovat jo tippuneet maahan puista ja pensaista. Poimin ne mukaani ja tuon kotiin. Lehdet pääsevät muistikirjan väliin kuivumaan ja myöhemmin ehkä kehyksiin, marjat lasipurkkeihin kuten aikaisempinakin syksyinä. Talteen ja muistoiksi.

Löytyi mekkokangas, tai itse asiassa kaksikin. Ehkä. Pitää varmaan pukeutua pariksi tunniksi kankaaseen ja sitten päättää, onko se oikea kangas vaiko eikö. Mutta kyllä minä luulen, että näistä molemmista vielä mekot tulee. Toisesta ehkä jo viikonloppuna. Vielä kun osaisi päättää, että millainen siitä itse mekosta sitten tulee... Kirppispöytä oli tyhjentynyt mukavanlaisesti, ihana päästä turhasta tavarasta eroon. Myymättä jääneet taidan kiikuttaa suoraan Konttiin, en halua niitä tavaroita enää tänne nurkkiin pyörimään. Päivän sää kruunasi vielä kaiken, aivan täydellinen syyspäivä. Aurinkoa ja lämmintä ja kaikkea. Ihanaa.

Ja tietysti se tärkein, päivän kohokohta. Kävi ihania vieraita, jotka toivat tullessaan kauniita kukkasia ja kerrassaan herkullista marjapiirakkaa. Kiitos taas Sanna ja Anniina, teitä on aina niin hurjan kiva nähdä.

Ihana tiistai!

Jos kirjoittaisin päiväkirjaa, kuvailisin tätä päivää ehkä seuraavasti:

on syyskuun alun lauantai
jolloin päävärinä on vielä vihreä
mutta kaikkialta huomaa jo
kuinka rohkeasti
oranssit, punaiset, keltaiset, violetit, ruskeatkin
kaikissa eri sävyissään
tekevät jo tuloaan.

Sain kirjepostia ja nolotti, kun en itse koskaan muista kirjoittaa lähettäjälle. Tai laittaa edes korttia. Aion aina, mutta unohdan ja muistan vasta saadessani itse postia. Unohdin taskuun toissapäivänä kaksi pihalta poimimaani, pensaasta pudonnutta lehteä. Ne olivat kuivuneet ja käpertyneet kippuralle. Ulkona tuulee niin kovasti, että tukka muistuttaa linnunpelätintä ja takin helmat hulmuavat. Luen tätä jo viidettä kertaa. Ihana, ihana, ihana kirja. Olisivatpa kaikki kirjat näin hurmaavia.

Kävelin kotiin vesisateessa ilman sateenvarjoa, unohdin sen kotiin. Hyppelin vesilätäköiden yli ja haaveilin sadetakista, jotta sadekävelyjä voisi tehdä useamminkin. Sade satoi auringonpaisteen aikana. Ympäröivä taivas oli tumma, miltei musta, kaunis. Yritin etsiä sateenkaarta, en löytänyt.

Ilta-auringon paistaessa koti oli hetken aikaa kultaisen eri sävyjen täyttämä. Se hetki oli kaunis, mutta sillä oli rumakin puolensa. Se paljasti hävyttömän likaiset ikkunat. Hetki meni ohitse, aurinko katosi talojen taakse, ikkunat muuttuivat kirkkaiksi ja taivaalle alkoi kerääntyä tummanharmaita pilviä, aivan kuin vuoria. Tuli ihana syksyinen hämärä.

En voi millään uskoa, että on todellakin jo syyskuu. Minne nämä päivät oikein katoavat?