Eilen riitti herkuteltavaa, kun löytyi pikkuisen mustikoita ja ensimmäiset vadelmat. Nam.

Viime päivien värejä ovat olleet oranssi ja vihreä.

Syöty on mansikkaista, vaikka mieli tekisi jo mustikkaista. Lempparimustikkapiirakkaresepti odottelee jo, toivottavasti ensi viikolla ehtisi mustikkametsään.
Taivaalla juoksi pilvien muodostama mäyräkoira. 
Vietettiin ihana tyttöjen ilta ystävän kanssa ja sain kokeilla, kuinka tulevan pikkuisen potkut tuntuivat jo masun ulkopuolellekin. Hui, niin jännää ja ihanaa!
Tietokoneongelmat tuskastuttavat. Kone jumittaa pahasti. En tajua tietokoneista mitään, mutta toivon niin kovin, että tämä ongelma paranisi pelkällä huollolla. Uutta konetta kun ei oikein olisi varaa ostaa, kun pitäisi silmälasitkin uusia. Voi himputti sentään!

Loma-arkea.

Teen samoja asioita päivästä toiseen. Valvon myöhään, nukun pitkään, unohdan käydä kirjastossa, kierrän kirpputoreja, pesen pyykkiä, suursiivoan, luen, kirjoitan, suunnittelen, liikun, kuvaan iltataivasta, iloitsen.
Mikäs tässä ollessa.

Lapsena olin ilmoittanut muuttavani isona mummolaan ja alkavani kasvattamaan tomaatteja. Lapsena juostiin sukulaislasten kanssa ympäriämpäri mummolan maita, mutta kierrettiin kaukaa kaivojen kannet - niiden lähelle ei saanut mennä, ettei vahingossakaan tapahdu mitään ikävää. Paras piilopaikka piilosleikin aikana oli aina vadelmapensaiden alla - sinne ei nähnyt ja nälkäkään ei tullut, koska mummolan vadelmat olivat niitä parhaita vadelmia. Lapsena oikaisin aina tädin kanssa postilaatikolle pienen metsäpolun kautta. Lapsena käytiin aina joella kalassa pienellä hiekkapenkereellä. Lapsena mummolassa paistoi aina aurinko, en muista ainoatakaan sadepäivää.

***

Eipä tullut minusta tomaattien viljelijää. Me lapset ollaan kasvettu aikuisiksi ja elämä on vienyt meidät eri puolille maata. Vadelmapensaita on harvennettu eivätkä ne enää piilottaisi samalla tavalla kuin lapsuuskesinä. Postilaatikkokin on siirretty toiseen paikkaan ja metsäpolku kasvanut umpeen, onkimispaikka jäänyt veden alle. Tänään siellä satoi vettä.
Silti mummolassa on aina tietty tunne. Siellä tuntuu kotoisalta, siellä palaavat mieleen kaikki lapsuusmuistot. Se on yksi ikuisista lempipaikoistani.

Helle syö ajatukset. Ei jaksaisi tehdä mitään, mikä vaatii vähänkään ajattelua.

Haaveilin mustikkapiirakan leipomisesta, mutta tajusin sen surkeaksi ajatukseksi - uunia en todellakaan halua muutamaan päivään käyttää. Sisällä on muutenkin +30°C yötä päivää.

Olen koko ajan ulkona tai vähintään parvekkeella, sisällä ei malttasi millään olla. Kannu täyttyy vuorotellen mehulla ja vedellä ja tyhjenee nopeasti. Jäätelöäkin menee ja paljon.

Vaatehuone odottaa siivoamista, verhot ompelemista, valokuvat teettämistä paperiversioiksi. Saavat odottaa sadepäiviä, nyt ei ehdi.

Ihana, ihana kesä.

Sunnuntaihetkiä.

Aamupalaksi mansikoita, välipalaksi mansikoita, iltapalaksi mansikoita. 

Oma koti, oma kaupunki. 

Lempimekko, aurinko. 

Kyläily ystävän luona, kuulumisten päivitys viime viikoilta. 

Hyvä päivä.

Kevyttä.

Eilen heinäsirkka siritti ja hyppeli paikasta toiseen. Seurasin sen liikkumista pitkän aikaa. Se näytti niin vaivattomalta, kepeältä ja ilmavalta.

Leikkautin hiukseni lyhyiksi. Ensin kauhistuin peilikuvaani, näytti liiankin lyhyeltä. Päivän myötä mieli muuttui paremmaksi. Tuntuu hyvältä ja kevyeltä, kun pisimmilläänkin hiukset ovat nyt olkapäiden yläpuolella.

Ilma ulkona ei ole kevyttä. Se on jotenkin painostavaa ja raskasta. Odotan sadetta ja ukkosta. Jospa ilmakin sitten kevenisi muutaman asteen.

Nämä päivät.

 Näitä päiviä minä olen odottanut.

Näitä päiviä, jolloin ainoat päätökset liittyvät siihen, pukeutuuko hameeseen vaiko hellemekkoon.
Näitä päiviä, jolloin ainoa muistettava asia on veden lisääminen kukille.
Näitä päiviä, jolloin voi tehdä vaikka mitä tai sitten olla tekemättä yhtään mitään.
Näitä päiviä, jolloin voi muutamassa päivässä todeta lukeneensa enemmän kirjoja kuin monena aiempana kuukautena yhteensä.
Näitä päiviä, jolloin ajankulu katoaa täysin ja viikonpäivätkin ovat hieman hukassa.
Näitä päiviä, jolloin voi unohtaa melkein kaiken ja keskittyä vain kesään ja lepäämiseen.
Näitä päiviä, jolloin aurinko lämmittää vielä iltamyöhäänkin.
Näitä päiviä, jotka tekevät kesästä lempivuodenaikani. 

Näitä heinäkuun huolettomia ja helteisiä päiviä minä olen todellakin odottanut.

Kaksi vuotta arjen aarreaittaa. Kiitos teille! 

Toivottavasti jatkamme yhteistä tietä vielä pitkään!

Ulkona tuoksuu kesäinen sade. Saisipa sen tuoksun pullotettua.
Saisi keskelle pimeintä talveakin pienen muiston kesän kauneudesta.

Suomenlinna vaihtuikin kävelyretkeksi Ullanlinnan ympäristössä. Ehkä Suomenlinnaan sitten seuraavalla reissulla, nyt en vain saanut aikaiseksi lähteä sinne.

Toisaalta hyvä näin - kävelykierrokseni paikkavalinta oli täysin onnistunut. Niin hurmaavaa ja kaunista! Minusta on mahtavaa, että siellä on säilytetty värikkyys noissa taloissa eikä lähdetty maalaamaan kaikkia taloja yhdenmukaisesti samalla värillä tai tietyllä sävyllä. Ja ovathan nuo talot itsessäänkin niin ihastuttavia erikoisine kattoineen, erkkereineen ja erilaisine ikkunoineen.

Kävelin pääni pyörryksiin, niskat kenossa taloja tuijotellen ja miettien, millaistahan noissa asunnoissa on sisällä. En olisi millään malttanut lähteä pois. Tuonne täytyy päästä toistekin kiertelemään!