Nyt sataa, äsken paistoi aurinko pikkuisen hetken ajan.

Aurinkoisena hetkenä kaikki ulkona kimalteli auringon osuessa vesipisaroihin. Löysin lapsuudesta tuttuja kukkia, pieniä ja violetteja, joiden nimeä en vieläkään tiedä. Näitä keräsimme aina ystäväni kanssa lapsena kimpun ja veimme naapurin rouvalle. Hän tarjosi meille aina Jaffaa ja leivonnaisia kiitokseksi kukista.

Nyt varaan lautaselle pari persikka-vadelmamuffinssia sekä suklaata (se karkkilakko loppui jo ajat sitten, totesin lakkoilun olevan turhaa ja tylsää) ja syvennyn kirjan pariin. Tai sitten katson elokuvan. Ehkä kuitenkin hetki kirjaa ja sitten elokuvan pariin.

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle!

Päivän värit ja herkut.

Värit: korallinpunainen ja harmahtavan sininen, ainakin osa päivän kirppislöydöistä näin osoittaa.

Herkku: mansikkarahka, jossa maitorahkan lisäksi vaniljajäätelöä. Voisin syödä tätä vaikka millä mitalla, nam.

Jotenkin tulee näistä kesäinen olo.

Kylässä

Sannan luona. Anniinakin oli. Oli hurjan hauskaa, jälleen kerran. Ei kai näiden tyttöjen seurassa tylsää voisi ollakaan!

Oli muun muassa juttelua laidasta laitaan, kesäsuunnitelmia, herkuttelua, Sannan kodin ihastelua (melkoinen tilaihme ja niin kaunis, ihasteltiin Anniinan kanssa sitä vielä pihallakin!), hississä ballerointia ja leipomon tuoksua sekä väärä kerrosvalinta (onneksi alakertaan mennessä, ei jouduttu sentään kiipeämään ylöspäin portaita!), naurukohtauksia.

Ulkona tajuttiin, että eipä tullut oikeastaan kuvattua, minäkin napsaisin kuvia vain syömisistä. Mutta syöminenhän on aina kivaa ja ruoka hyvää ja tietysti siitä pitää aina olla kuva, varsinkin kun meidän juhlittu opettajaemäntä oli järjestänyt näin mahtavat tarjoilut!

Syksyllä sitten taas tavataan, te kivat tytöt!

Viikonloppuna nautin auringonpaisteesta, hyppelin nurmikolla vuorotellen paljain varpain ja pitsikengissä, poltin jalkani nokkosissa, aivastelin, yskin ja omistin vinkuvan hengityksen, kirvelevät silmät sekä vallan tukkoisen olemuksen (ehkä koivun alla istuminen ja nenänsä työntäminen kaikenmaailman kukkivien pensaiden ynnä muiden vastaavien eteen tämän siitepölyallergian kera eivät tosiaan olleet ideoista fiksuimpia).

Tänä aamuna hypin onnesta nähdessäni vesisateen, koska sen myötä saa sanoa heiheit tuolle karmealle siitepölylle. Nyt on ulkona helppo hengittää! Ja se sateen tuoksu, se on jotain niin kaunista.
Pikkukesä oli ihana, nyt vain odotellaan sitä ihan oikeaa kesää. Kyllä sekin sieltä tulee, toivottavasti nopeammin kuin huomaakaan. Viikon päästä on jo toukokuun viimeinen päivä!

Huomenna mennään kylään, juhlistamaan tuoretta opettajaa. Maltan tuskin odottaa.

Pieniä paloja minusta

Solenin innoittamana.

Tarkoituksella olen halunnut olla hieman piilossa, anonyymina, mutta ehkä nyt on jo aika kertoa vähän enemmän.

Kasvoissa on kesä toisensa jälkeen aina vain entistä enemmän pisamia, nyt ne ovat levinneet jo ympäri poskia. Aiemmin olivat vain poskipäillä. Ihan kuin isällä. Nenä on myös isältä. Tädilläkin on samanlainen. Kerran istuimme kaikki kolme rivissä ja minua ihan nauratti, tässäpä me kolme samanlaisine neninemme. Paksut hiukset, äidiltä ne. Vaalea iho, aivan kuin mummulla oli. Pitkät ripset. En tiedä, keneltä ne olen perinyt. Ehkä ne ovat vain minua itseäni.
Otsatukkani on aina hieman vinksallaan, saksin sitä itse ja pidän samalla silmiä melkein kiinni ettei hiuksia mene silmiin. Olen vähän tohelo, kolhin itseäni oikeastaan päivittäin.
Sanovat, että näytän aivan äidiltäni. Minä en sitä näe, en sitten millään. Isä on sanonut, että näkee minussa aina välillä vilahduksen siskostaan. Sitäkään en osaa itse huomata. Mutta kyllä minä silti huomaan, että on minussa suvun piirteitä. Molempien sukujen.

Minussa pitäisi olla kyltti: äkkipikainen, räjähdysvaara! Mutta yhtä nopeasti kuitenkin aina lepynkin, paitsi jos minua loukkaa pahasti. Olen huono unohtamaan ikäviä asioita.
Ulospäin vieraammille näytän ehkä ujolta ja kovin hiljaiselta. Mutta ei, minä puhua pulputan kuin poriseva papupata kun vauhtiin pääsen. Mietin liikaa, enimmäkseen ehkä epäolennaisia asioita. Usein kyllä niitä olennaisiakin. Milloin mitäkin. Olen hirveän harvoin tyytyväinen mihinkään, mitä teen, kaikesta löytyisi aina jotain korjattavaa. Mutta olen joskus vähän laiska, en jaksaisi tehdä asioita moneen kertaan. Siispä opettelen olemaan tyytyväisempi.

Tämmöinen minä olen.

Hellepäivinä.

...on syöty jäätelöä (joku voisi sanoa, että ihan liikaa, mutta minusta jäätelöä ei voi kesäisin syödä ollenkaan liikaa).
...on saatu taas lisää pisamia kasvoihin ja pikkuisen kärähdetty auringossa.
...on istuttu iltamyöhään auringonpaisteisella parvekkeella silmät kiinni ja kuunneltu ohikulkevien askeleita - korkokenkien kopsutusta, juoksevien jalkojen hypähtelyä, sandaalien läpsähtelyä, rullaluistimien sujahtelua.
...on kävelty ulkona päämäärätiedottomasti ympäriinsä vain sen takia, että voisi olla mahdollisimman paljon ulkona.
...on juostu pakoon kaikenlaisia lentäviä pörriäisiä tai vaihtoehtoisesti jähmetytty patsaaksi jonkin lentävän olion lähestyessä (kammoan ja inhoan kaikkia ötököitä, jotka voivat mahdollisesti pistää).
...on kuivatettu hetkellisessä sateessa kastunutta sateenvarjoa.
...on myös kastuttu kesäisessä sateessa ilman sitä varjoa, mutta se ei haitannut yhtään. oikeastaan se oli kivaa.
...on ihasteltu luonnon ihanaa vihreyttä.
...on jätetty kaikki koulutyöt täysin vaille huomiota, vaikka tarkoitus olikin saada yhtä jos toista valmiiksi juurikin näinä päivinä.
...on todettu, että kyllä se kesä on vaan aivan ihana ja toivottu, että näitä hellesäitä jatkuisi koko kesän ajan.

Keskiviikon kukkalöydöt.

Viikonlopusta ja loppuviikosta.

Viikonloppuna kävin lapsuudenkotona. Heräsin sunnuntaiaamuna kello 4:27, kun linnut lauloivat ikkunan takana olevassa puussa. Ne olivat aina kotona asuessani jokakesäinen herätyskelloni.

Viikonlopun aikana tomaatintaimeni olivat kuihtuneet. Tai melkein kaikki, yksi taimi vielä kukoistaa. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että se selviäisi. Se siitä, ei ole minusta viherpeukaloksi. Palsamit sentään ovat yhä hengissä. Toistaiseksi. Pitäisi kai tehdä jotain poppataikoja niiden puolesta.

Nyt toivon oikein kovasti, että loppuviikon hellesäälupaukset pitäisivät paikkaansa. Olisi aika huikean kivaa, jos ne toteutuisivat, koska minulla on jo melkoinen ikävä lämpimiä kesäpäiviä.

Vihdoinkin löytyi.

Se huuto.netin löytö, josta olen kertoillut - tässä ne nyt ovat.

Monivuotinen pinnatuolihaave on vihdoin ja viimein totta. Ja millä hinnalla? Ei paljon millään. 23 euroa koko satsi - neljä tuolia ja pyöreä pöytä.

Tykkään, tykkään, tykkääään!

Löytöjä.

Laukku ja huivi kirpputorilta, takki huuto.netistä (ei kuitenkaan vielä SE löytö; nekin tavarat tosin näette ehkä tämän viikon aikana. Toivottavasti.).

Laukku on ehkä yksi parhaimmista löydöistä koskaan. Se on melkeinpä täydellinen. Väriltään sopiva, kooltaan sopiva, malliltaan sopiva. Sopivasti kulahtanut, ei liikaa, mutta ei kuitenkaan liian fiini ja uutuuttaan kiiltävä. Jätin sen kuitenkin aluksi ostamatta, koska pidin sitä kirppislaukuksi vähän turhan hintavana. Päätin kuitenkin, että jos se on myyntipöydällä vielä kierroksen tehtyäni, niin ostan sen.

Ja siellähän se oli minua odottamassa. Eihän sitä raaskinut olla ostamatta.

Tein aivan ihanan löydön ihan kaupungin keskustan kupeesta.

Löysin puistoalueen, josta en ollut aiemmin tiennyt ollenkaan. Se meni aivan rantaviivaa pitkin. Oli veneitä odottamassa tulevaa kesää. Oli kapeita hiekkapolkuja. Oli lumen sulattamia vesilammikoita keskellä nurmikkoalueita. Oli aivan hiljaista, vaikka liikennevalot ja -ruuhkat olivat vain muutaman sadan metrin päässä.

Uskomattoman ihana paikka.

Tällaisia löytöjä haluan tehdä toistekin.

Ihana toukokuu.

Minä pidän toukokuusta. Pidän siitä, kun luonto näyttää olevan jo täysin hereillä ja tietää, että kohta on kesä. Päivä päivältä kaikki näyttää aina vaan kesäisemmältä.

Tänä vuonna toukokuu alkoi sateisena ja harmaana, mutta se ei haittaa, sillä toukokuussa sadekin tuoksuu ihanalta.